Lisää somekuviisi kuvailu

Miksi kuvaillaan? Neljä hyvää syytä.

  1. Kuvailu on kiinnostavaa. Mitä ympärillä näkyy, mihin katse kiinnittyy, ja miten sen kaiken kertoisi? Myös toisen ulkonäkö kiinnostaa monia.
  2. Oman itsen kuvailu on lempeä myötätuntoharjoitus. Hyvä kuvailu ei arvota tai arvostele. Itsensä kuvailija katsoo kuvaansa objektiivisesti.
  3. Google on sokea. Hakukoneet eivät näe, mitä kuvassa on, mutta ne osaavat lukea vaihtoehtoisia tekstejä. Google siis bongaa hakutuloksiinsa ne kuvat, joissa on vaihtoehtoinen teksti.
  4. Näkövammaisen kuvamaailma on ilman kuvailuja tyhjä. Jos somekuville ei ole lisätty vaihtoehtoista tekstiä, näkövammainen ihminen ei tiedä, mitä kuvassa on. 
Alma Pöysti. Sohvalla /i soffan.

Osallistu

Osallistu Minun kuvani -kampanjaan! Kuvaile somekuvasi sisältö vaihtoehtoisessa tekstissä.

Näkövammainen ihminen voi lukea vaihtoehtoisen tekstin ruudunlukuohjelmalla. Näin hän saa saman tiedon, jonka näkevä näkee kuvassa. Näkeville vaihtoehtoinen teksti ei näy (paitsi Twitterissä). Jos haluat, että kaikki näkevät alt-tekstisi, kopioi se julkaisuusi. Kerro siinä myös, miltä kuvailu tuntui. Käytä aihetunnistetta #MinunKuvani.

Seuraavassa ohjeet vaihtoehtoisen tekstin lisäämiseen eri kanavissa.

Henry Manni. Suuren ikkunan äärellä./ Vid stort fönster.
Alma Pöystiä kuvataan. Vierellä kuvausten työntekijä. Alma Pöysti fotograferas. Bredvid henne en tekniker.

Facebook

Lisää vaihtoehtoinen teksti Facebookissa näin:

  1. Lisää kuva.
  2. Klikkaa ”Muokkaa” tai kolmen pisteen kuvaketta.
  3. Klikkaa ”Vaihtoehtoinen teksti”.
  4. Kirjoita kuvaus.
  5. Paina ”Tallenna”.
Facebook-tarinoihin ei valitettavasti saa vaihtoehtoista tekstiä.

Instagram

Lisää vaihtoehtoinen teksti Instagramissa näin:

  1. Lisää kuva.
  2. Klikkaa ”Lisäasetukset.”
  3. Klikkaa ”Kirjoita vaihtoehtoinen teksti”.
  4. Kirjoita kuvaus.
  5. Klikkaa ”Valmis”
  6. Klikkaa vasemmassa ylänurkassa olevaa nuolta palataksesi postaukseesi, ja julkaise se.

Instagramin profiilikuvaan ja tarinoihin ei saa vaihtoehtoista tekstiä.

Seksikäs-Suklaa kuvauksissa/blir fotograferad.
Mona Bling ja kuvausten työntekijä laittavat Monan hiuksia. En assistent friserar Mona Bling.

Twitter

Twitter on ainoa somepalvelu, joka paljastaa kaikille, mihin kuviin on lisätty alt-teksti, sillä kuvan alanurkassa on tällöin pieni ALT-kuvake.

Twitterissä kuvalle ei voi jälkikäteen lisätä alt-tekstiä, joten muistathan kirjoittaa sen jo silloin, kun lisäät kuvan.

Lisää vaihtoehtoinen teksti Twitterissä näin:

  1. Lisää̈ kuva.
  2. Klikkaa ”ALT” tai ”Lisää kuvaus”.
  3. Kirjoita kuvaus.
  4. Tallenna.

Twitter-profiilikuvaan ei saa alt-tekstiä.

Miten kuvaillaan?

Hyvä kuvailu on objektiivista ja konkreettista. Se kertoo olennaiset asiat: kaiken tarpeellisen, mutta ei mitään liikaa.

Kerro, mitä näet

Kerro se, minkä silmä näkee. Mieti, mihin oma katseesi kohdistuu ja mihin kiinnität huomiosi.

Voit esimerkiksi kuvailla jotain seuraavista: 

  • Kasvojen piirteet, hiukset ja kampaus: korkeat poskipäät, suuret ruskeat silmät, silmille asti ulottuvat vaaleat etuhiukset. 
  • Vaatteet, korut ja asusteet.
  • Ilmeet ja eleet: hymyilee, siristelee silmiään, käsi suun edessä, hartiat ylhäällä. 
  • Ympäristö, jos se on olennaista: istuu kahvilan pöydässä, kävelee vihreällä niityllä.

Kerro olennainen lyhyesti

  • Hyvä vaihtoehtoinen teksti (alt-teksti) on lyhyt.
  • Kerro siinä olennaiset asiat.
  • Noin 100 merkkiä on hyvä tavoite. 
  • Vältä tuplainfoa: älä kerro alt-tekstissä asioita, jotka kirjoitat kuvatekstiin. Perussääntö: vaihtoehtoinen teksti kertoo sen, mitä näet. Kuvateksti taas usein täydentää sitä, mitä näet kuvassa.
  • Alt-teksti on neutraali. Se ei välitä kuvailijan näkemyksiä tai mielipiteitä.
  • Lopeta alt-teksti aina pisteeseen.